Powered by Bravenet Bravenet Blog

Subscribe to Journal

08-7-2006

21:12

Voiton puolella

Kyllä tää tästä. Viime viestin jälkeen muutosta on tapahtunut - parempaan.

Toissapäivänä Nadia söi ekan kerran "kunnolla". Annos oli pieni, mutta kun tarpeeksi monta eri ruokavaihtoehtoa kokeilin, vihdoin kelpasi. Tähän asti ekan suupalan jälkeen ei ole tehnyt mieli toista ja ruokaa on mennyt lähinnä pakolla nieltäväksi. Mahalaukkua kun ei saa pitää tyhjillään liian kauan.

Ja eilen repesi ilo ylimmilleen, kun Nadia itse haukkumalla vihjasi että olisi aika täyttää motivointipallo nappuloilla  !!! Nadian mielestä kuivat nappulat maistuvat lähinnä puulta, jos niitä on sellaisenaan ruokakupissa, mutta palloon laitettuna niistä tulee kulinaristien herkkua! Joten nappulaa palloon ja Nadiahan söi, pyöritteli ja söi ja pyöritteli ja söi.

Ruokahalu ei ole vielä läheskään normaali, mutta tämä on jo valtava askel toivottuun suuntaan.

Muutenkin Nadian tekee jo mieli juosta ja touhuta, vahtia ja puuhailla lähes entiseen malliin. Fysiikka on tietysti vielä heikko, painoakin, varsinkin lihaksia, pitää saada takaisin silmämääräisesti arvioituna ehkä 4-5kg, mutta ihan hyvällä mallilla on. Hitaasti hyvä tulee. Nyt Nadia voi jo paljon paremmin mitä uskalsin toivoa, onhan kulunut vasta 8 päivää.

Leikkaushaava on parantunut todella hyvin ja huomenissa ehkä otan tikit pois. Viimeistään kuitenkin ylihuomenna, ei ole tarvetta odotella sen kauemmin. Pikareitti Nadian verisuoneen on vielä ranteessa, olen laittanut yhden pullon nestettä eilen ja tänään, en sen enempää. Huomenna taidan ottaa tipan pois, sille ei ole enää tarvetta. Nadia pystyy juomaankin jo ihan normaali määrän vettä, ei tule oksennuksena ulos.

Tänään Nadia pääsi mukaan kävelylle ihmisvilinään ja haistelemaan meri-ilmaa. Tähän asti on ollut hiljaiseloa neljän seinän sisällä parantumassa 24h hoivassa. Vaikka oli kuuma, Nadialla oli kova halu mennä ja touhottaa. Kaikki kilometrin säteellä näkyvät koiratkin se bongasi, tutka on aika tehokas...

Huomenissa täytyy ottaa venäjänihmeparantujasta kuvia!

0 Comments.

There are no comments to this entry.

Post New Comment

 BraveJournal Member Non-Member
No Smilies More Smilies »
Please type the letters you see